Valokuvaamiseni ei ole koskaan ollut oikein määrätietoista, siis sillä tavoin, että lähtisin varta vasten liikkeelle vain saadakseni hyvän kuvan, sellaisen joka tyydyttäisi minua. Kuvani ovat siis syntyneet monesti muun toiminnan ohessa. Tämä laiska ja mukavuudenhaluinen kuvaamistapa toimii varsin hyvin, se on luontainen toimintatapa minulle, ja amatööri kuin olen, olen voinut sitä myös toteuttaa.
Osittain siis tästä satunnaisesta katsotaan jos vaikka jotain sattuis eteen tupsahtamaan -tyylistä mitään mittavia aikakausikuvaelmia en pysty rakentamaan vaikka kaksikymmentäviisi vuotta ja risat olen valokuvannutkin.
Hankittuani joku vuosi sitten ensimmäisen negoja skannaavan kuvanlukijan aloitin arkistoja pöyhimään josko sieltä löytyisi mielenkiintoisia vedostamattomia ruutuja ilokseni. Tästä etsinnästä rakentui pieni sarja Helsinki -kuvia 70 -luvulta tähän päivään. Pyrin esittelemään niistä muutamia aina silloin tällöin.
Ensimmäinen kuva on Pitkältä Sillalta. Vuosi on 1994. Odotellessa leffan alkua.Taisi olla Two Jakes.
Kamera: Olympus 35 RC